fbpx

SHOW + LÄHITAIKUUS

Taikuri Tampereella jääkiekon MM-kisojen Fan Zonessa

“Etenkin lähitaikuus toi huomattavasti lisäarvoa tapahtumaan, sillä lähikontaktissa koettu ihme jää mieleen kytemään ja siitä saa kerrottavaa kavereillekin.

— Lotta Hurskainen, tapahtumakoordinaattori, Suomen Jääkiekkoliitto

Tunnelmia kisataikuudesta

Jääkiekon MM-humu valtasi Suomen keväällä 2022. Historiallisten Tampereella kotiyleisön edessä järjestettyjen ja voitettujen kisojen aikana myös taikuri löysi paikkansa kiekkokansan innostajana tapahtuman Fan Zone -teltassa. Fan Zonella elettiin mukana kisojen uskomattomia käänteitä suurten tunteiden läsnäollessa, ja pelien lomassa viihdytin ja hämmästytin kisakansaa valtavassa teltassa esiintymällä lavalla ja tekemällä lähitaikuuksia. 

Fan Zone on kisojen kohtaamispaikka ja jatkopaikka kisaturisteille. Sen tuottaja, kisaorganisaation tapahtumakoordinaattori ja alan konkari Lotta Hurskainen näkee Fan Zonen merkityksen paikkana, jossa fanit pääsevät matalalla kynnyksellä nauttimaan kisojen yhteishengestä olematta itse jäähallilla. Fan Zonen myötä fanit saavat iltaansa samoja elementtejä kuin pääsyliput vaativalla hallilla, kun tapahtuma juonnetaan ja sen esiintyjät luotsaavat yhteishenkeä ottelun seuraamisen ohessa.

“Etenkin lähitaikuus toi huomattavasti lisäarvoa tapahtumaan, sillä lähikontaktissa koettu ihme jää mieleen kytemään ja siitä saa kerrottavaa kavereillekin.”

Urheilun taikaa

Mutta miksi taikuus valikoitui osaksi Fan Zonea Jääkiekon MM-kisoissa Tampereella? Vuoden 2022 kisojen teema on Making Miracles, joten järjestäjistä tuntui luonnolliselta korostaa kisan teemaa palkkaamalla taikuri kisoihin, vaikka kisoissa ei ennen ole taikuutta nähty. Monet suosikkiurheiluhetket ovatkin oikeastaan juurikin ihmeitä; todennäköisyyksiä uhmaavia maagisia hetkiä ja uskomattomia draaman kaaria. Taikurin tilaaminen tapahtumaan konkretisoikin näitä urheilun ihmeitä, ja yleisö pääsi kokemaan kisoissa ihmeitä monella eri tasolla.

Onnistuneen tapahtuman aakkoset

Lotta luonnehtii että “hyvä tapahtuma syntyy ihmisistä, vaikkakin myös järjestetyillä elementeillä kuten ohjelmalla ja musiikilla on merkitystä. Fan Zonen tunnelman tulee olla rento, eikä pönötykselle ole sijaa. Tällaisen tunnelman luominen vaatii työntekijöiltä paljon, ja suurissa tapahtumissa haasteena onkin saada tiimi toimimaan hyvin yhteen. Kun tapahtumalla on kokonaisuudessaan yli 100 000 kävijää, tulee asioiden toimia saumattomasti äänentoistosta viihteeseen. Tässä on haasteensa, sillä live-tilaisuus elää jatkuvasti otteluita jännittävien ihmisten mukana.”

Finaalissa Suomi-Kanada -pelistä ei todella puuttunut käänteitä. Suomen kannalta tahmea alku muuttui ensin etumatkaksi ja loppumetreillä tasatilanteeksi Kanadan iskettyä kapuloita Suomen rattaisiin. Epätoivo teltassa oli käsinkosketeltavaa. Maailmanmestaruuspeli päättyi kuitenkin kisakansan onneksi lopulta parhaaseen mahdolliseen tulokseen, jota pääsimme juhlimaan kisateltassa, jossa voiton tunnelma näkyi ja kuului. 

Suuri tapahtuma aiheuttaa monenlaisia haasteita järjestäjille. Esiintyjän näkökulmasta esimerkiksi valtava lava ja välimatka yleisöön vaativat kykyä projisoida esiintymistä vielä kauemmaksi yleisön mielenkiinnon vangitsemiseksi. Isot puitteet vaativat esiintyjältä taitoa ottaa tilanne haltuun suuresti, mutta niin että esiintyminen pysyy luonnollisena.

Hurskaisen mukaan “Yhteistyö sujui varsin hyvin huolimatta esitysten pirstaloitumisesta aikataulullisesti pitkin tapahtumaa. Tärkeää onnistumisten kannalta oli etenkin yhteistyö ja järjestäjien sekä vapaaehtoisten työntekijöiden kanssa ja ajatusten vaihtaminen saumattomasti.”

Tilaisuuden kannalta erityisen onnistuneeksi elementiksi muodostui varsinkin lähitaikuus, joka konkretisoi Fan Zonen teeman pienten ihmeiden myötä. Taikuudesta voi jäädä myös fyysisiä muistoja taikurin taikoessa korvan takaa vaikkapa tapahtuman magneetin! 

Lähitaikuus myös yhdistää ihmisiä hauskan kokemuksen myötä sitoen yhteen myös eri kansalaisuudet, joita yhdisti nyt jääkiekon lisäksi vielä taikuuskin.”

Jääkiekon jännittävät MM-kisat todistavat, että elämän monet kohokohdat käsittävät ripauksen ihmeitä ja taikaakin. Taikuus on parhaimmillaan tarina, joka jää elämään. Onnistunut tapahtuma mitataan usein tapahtumasta jäävänä muistijälkenä, ja mieltä hämmentävä taikatemppu voi vahvistaa tätä muistoa entisestään!

 

Voitto tuli!

Lotta Hurskainen, tapahtumakoordinaattori, Suomen Jääkiekkoliitto

Soita nyt!

Asun Tampereella, mutta keikkailen ympäri Suomen.