fbpx

SHOW

Pikkujouluohjelmaa isoille ja pienille yrityksille

”Show’ssa päti yleinen, vanha sanonta: ei se määränpää, vaan matka. Yleisö ei odottanut ainoastaan tempun loppuhuipennusta, vaan nautti myös siinä hetkessä tapahtuvista vitseistä ja erilaisista käänteistä. Show ylitti kaikki odotukset yllätyksellisyydellään!”

—  Ulla Helanti, Head of Growth Marketing, Qred

Komiikkaa ja mentalismia yhdistelevä taikuri toimii vetonaulana paitsi isoihin, myös pienempiin yritysjuhliin ja pikkujouluihin. Olen esiintynyt paljon eri kokoisissa tilaisuuksissa, ja kun rahoituspalveluita pienyrityksille tarjoava Qred etsi hauskaa pikkujouluohjelmaa henkilöstön juhliin, sain kunnian esiintyä heille yhteisen shown merkeissä. Vieraita paikalla oli noin 10-20, ja taikurishow oli illan ainoana ulkopuolisena esityksenä juhlien kohokohta.

Haastattelin pikkujoulujen järjestäjää, Ulla Helantia. Kun Ulla suunnitteli työkaverinsa kanssa yrityksen pikkujouluohjelmaa, he sulkivat perinteisen taikuriesityksen kokonaan pois laskuista. ”Meidän porukallemme huumori ja pieni piikittely esityksessä on erittäin tärkeää. Emme nähneet, että vanhanaikainen taikuriesitys, jossa sahataan naisia kahtia ja tehdään muita perinteisiä temppuja, olisi toiminut meille. Sen sijaan taikuri, joka yhdisteli mentalismia ja komiikkaa, kuulosti paljon paremmalta ja meille sopivammalta vaihtoehdolta!”

Persoonallista, mutta kaikille sopivaa pikkujouluohjelmaa

Kuinka Ulla sitten kokee taikurishow’n toimivan pienen porukan pikkujouluohjelmana? Tapahtumajärjestäjän mukaan Qredin työyhteisössä on erilaisia persoonia – skeptikot mukaan lukien – mutta esitys onnistui tekemään silti vaikutuksen kaikkiin, vaikka monilla saattoikin olla etukäteen hieman vanhanaikainen käsitys siitä, millaisia temppuja taikuri tekee. 

”Kyllä skeptikkoja harmitti myöntää, että he eivät onnistuneet löytämään esityksestä mitään aukkoja, joilla temput olisi voinut selittää! Mielestäni esitys sopi todella hyvin pienellekin porukalle, läsnäolosi oli todella aitoa. Kaikkien suosikki oli temppu, jossa pyysit avustajaa ajattelemaan mitä tahansa esinettä, ja kitaransoiton harrastajana hän sitten ajatteli kitaraa. Tämä kyseinen harrastus tuli meillekin aivan uutena tietona, mikä tietenkin lisäsi tempun hauskuutta!”

Ulla kiitteli myös esityksen huumoria ja tilannetajua. Vaikka esitykseni perustuukin taikuuteen, komiikka on silti hyvin tärkeä osa sitä – ja myös yksi syy siihen, miksi tykkään tehdä tätä työtä. Monet asiakkaat varmistelevat etukäteen sitä, kuinka ronskeja vitsejä taikuri esityksessään heittää, mutta pyrin aina siihen, että kukaan ei loukkaannu esityksen huumorista. Vaikka noudatan tiettyä käsikirjoitusta, esiintyminen kävisi hyvin nopeasti tylsäksi myös minulle, jos minulla ei olisi mahdollisuutta tehdä huumoria spontaanisti.

”Sait tehtyä ennakkoon valmistellun show’n todella spontaanin näköiseksi. Esitys näytti siltä, että se oli juuri meille tehty.”

”Oli jännä huomata, kuinka esityksesi samaan aikaan toimi meille kaikille, mutta oli kuitenkin personoitu. Kaikilta taikureilta ei löydy spontaania tilannekomiikkaa, vaan he menevät tietyn käsikirjoituksen mukaan. Esityksessäsi olikin hienoa juuri se, kuinka sujuvasti pystyit olemaan tilanteessa läsnä ja luomaan huumoria juuri siitä hetkestä,” Ulla pohti. ”Show’ssa päti yleinen, vanha sanonta: ei se määränpää, vaan matka. Yleisö ei odottanut ainoastaan tempun loppuhuipennusta, vaan nautti myös siinä hetkessä tapahtuvista vitseistä ja erilaisista käänteistä. Esitys puhututti vielä pikkujoulujen jatkoillakin!”

Mitä pikkujoulujen järjestäminen vaatii? Mikä on toimivaa ohjelmaa pikkujouluihin?

Ulla ei suinkaan ollut suunnittelemassa pikkujouluja ensimmäistä kertaa, sillä jo edellisessä työpaikassaan hän oli tottunut järjestämään erilaisia tapahtumia. Millaisia vinkkejä konkarilla on antaa muille, jotka suunnittelevat yritykselleen juhlia tai muita tapahtumia? Entä millaista ohjelmaa pikkujouluihin kannattaa miettiä?

”Tärkeintä on teroittaa ensin, mikä on tapahtuman tarkoitus ja kenelle se järjestetään. Mitä tapahtumalla halutaan saavuttaa ja mitä se vaatii? Kun näihin kysymyksiin on saatu vastaukset, loppu onkin sitten vain käytännön järjestelyä! Kannattaa myös aina miettiä jotain erityistä ohjelmaa, mikä tekee tapahtumasta ikimuistoisen. Vaikka kyseessä olisikin asiapitoinen tapahtuma, mukana voi silti olla jokin pieni kevennys tai esimerkiksi jokin hauska teema. Monessa suomalaisessa tapahtumassa tukeudutaan ihan liikaa kahvitteluun ja saunomiseen!”

Kun yrityksessä on aika alkaa pohtimaan ohjelmaa pikkujouluihin tai muihin tilaisuuksiin, Ulla nostaa esiin viestinnän tärkeyden. ”Sujuva ja helppo yhteydenpito esiintyjän kanssa on tärkeää. Siitähän kaikki lähtee: ilman onnistunutta viestintää ei tapahtumaan saada esiintyjääkään! Sinun kanssasi yhteydenpito oli alusta asti selkeää: tiesimme, mitä halusimme, ja saimme sinulta hyviä ehdotuksia siihen, millainen show meidän tilaisuuteemme sopisi. Kerroit selkeästi, millaisia esityksiä sinulla on ja kuinka kauan ne kestävät. Toit esille omat vahvuutesi, ja meidän oli helppo valita sen pohjalta juuri meille sopiva pikkujouluohjelma.”

Ulla suosittelee komiikkaa ja mentalismia yhdistelevää taikuria kaikille, jotka miettivät ohjelmaa pikkujouluihin. 

”Esitys sopii mielestäni paitsi pikkujouluihin, mutta myös muihin yritystilaisuuksiin todella hyvin. Ainakin meidän kohdallamme esitys oli juuri sitä, mitä haettiin – ja vähän enemmänkin!”

“Show ylitti kaikki odotukset yllätyksellisyydellään. Onnistuit luomaan illuusion, että kuvittelimme tietävämme seuraavan askeleesi, mutta vedätit meitä hyvin: emme ikinä tienneet, mihin suuntaan esitys oli oikeasti menossa!”

Soita nyt!

Asun Tampereella, mutta keikkailen ympäri Suomen.