fbpx

Juontaja tapahtumaan
– taikova juontaja

Skrollaa alas 👇

Rento ja lämminhenkinen juontaja tapahtumaan

Toimin juontajana niin yritysten iltajuhlissa ja gaaloissa, verkostoitumistilaisuuksissa kuin asiapitoisissa päivätapahtumissakin, ja juonnan sujuvasti myös englanniksi.

Juontajana olen lämminhenkinen, ja tilaisuuden luonnetta ja aihetta kunnioittava – tehtävänäni on saada yleisö kiinnostumaan asiasta, mutta myös viihtymään.

Viihdettä juontoihin tuo taikuus, joka on mainiota huumori ohjelmaa juhliin.

Kun valitset ammattilaisen juontajan tapahtumaanne, voit luottaa siihen, että tilaisuus etenee sujuvasti ja mukaansatempaavasti – myös yllättävissä tilanteissa.

Oheisen kuvan on ottanut taitava Päivi Pirhonen

Livetapahtumissa tapahtuu jatkuvasti asioita, joita ei pysty ennakoimaan.

Kokeneena juontajana hallitsen luontevasti improvisoinnin ja pidän tilaisuuden ohjat tiukasti käsissäni, tarjoten yleisölle samalla mukaansatempaavan ja elämyksellisen kokemuksen.

Mutta turha mun on tässä kertoa enempää – tapani juontaa välittyy parhaiten videolla. 

Katso alla oleva video, jossa esittelen juontojani! 

Taidokas juontaja tapahtumaan herättää tilaisuuden eloon, luoden rennon ja arvovaltaisen tunnelman heti tapahtuman ensihetkistä lähtien.

Juontaja luo vaivattomasti yhteyden yleisöön ja innostaa osallistujat osaksi yhteistä kokemusta. Juontajalla on taito viihdyttää luontevasti ja johdattaa tapahtumaa eteenpäin sulavasti.

Valitsemalla ammattitaitoisen juontajan varmistat, että vieraat nauttivat olostaan ja viihtyvät koko tapahtuman ajan. 

Taikova juontaja tapahtumaan

Etsitkö juontajaa tapahtumaasi, mutta kaipaat mukaan myös osallistavaa viihdettä?

Taikovana juontajana ilahdutan ja elävöitän tapahtumaanne hämmästyttävällä mentalismilla, taikuudella sekä tilanteeseen sopivalla huumorilla.

Ripottelen taikuutta luontevasti juontojen väliin, jolloin tunnelma pysyy rentona ja innostuneena.

Usein teen sopivaan väliin tapahtumaa otteita lavashowstani. Lavashowni on koominen yhdistelmä taikuutta ja mentalismia. Kokonaisuuteen voidaan yhdistää myös lähitaikuutta, jossa käyn viihdyttämässä vieraita pöytäkunnittain. Voit lukea taikuudesta tarkemmin taikuutta yrityksille -osiossa.

Kun juontaja tapahtumaan ja esiintyjä tulevat samassa paketissa, on se kustannustehokkaampaa. Taikova juontaja sopii erinomaisesti sekä päivä- että iltatilaisuuksiin.

Lue tästä miten juonsin ja hämmästytin taikuudella Saranen Consulting 30 v. gaalassa 

Taikuri, mentalisti ja juontaja Johannes Malkamäki räjäytti tunnelman kattoon Stadin soten Kohti Kalasatamaa Get together -juhlassa! Hämmentävää taikuruutta ja juuri sitä mentalismia, joka sai meistä monen hämmästymään ja hieraisemaan silmiään – miten tämä voi olla mahdollista.

Voimme lämpimästi suositella, jos haluat jotain monipuolista, jotain erilaista.

Yksi varsin erityinen juontotapahtuma oli, kun juonsin Eurooppa-päivän Narinkkatorilla Helsingissä.

Sen yhteydessä taisin olla ensimmäinen suomalainen taikuri, joka pääsi tekemään tempun kaikille puoluejohtajille samaan aikaan.

Kurkkaa alta video miten temppu meni! 

Osana päivää oli puoluejohtajien paneeli. Paneeli oli ainoa osa päivää, jota en juontanut, mutta sen päätteeksi tein loppukevennyksenä tempun kaikille puoluejohtajille.

Loppukevennykseksi suunnittelin varta vasten tempun, johon kaikki puoluejohtajat pääsivät osallistumaan.

Seuraavalta videoilta selviää, minkälaisia ajatuksia Eurooppa-päivän juontaminen herätti. 

Olen juontanut mm. nämä korkean profiilin tilaisuudet:

Ja olen saanut kunnian juontaa mm. nämä gaalat ja iltatilaisuudet:

 

Esiinnyn paljon englanniksi ja olen siis erinomainen juontaja tapahtumaan, joka on monikielinen. Puhun englantia erinomaisesti, sillä kävin nuorena englantilaista koulua Keniassa. Juonnoissa voin vaihtaa luontevasti kieltä englannin ja suomen välillä.

Suositukset: lue täältä asiakkaiden suositukset taikuudesta ja juontamisestani.

Lue miten juonsin kansainvälisen Hoiva & Terveys Arena tapahtuman englanniksi

Johannes Malkamäki juonsi erittäin onnistuneesta kansainvälisen verkostoitumisillallisemme, jolle osallistui 800 ulkomaista vierasta.

Hänen kieli- ja esiintymistaitonsa olivat loistavat ja illan aikana toteutetut taikatemput ja lähitaikuus toivat erinomaisen lisän illan ohjelmaan – voimme suositella lämpimästi!

Mihin kiinnitän huomiota juontajana?

Miten juontaja voi lisätä vuorovaikutusta?

Yksi asia, jota itse pidän tärkeänä tilaisuuksissa, on vuorovaikutuksen korostaminen puheiden sijaan. Vuorovaikutus juontajan ja puhujan välillä on miellyttävämpää seurata, luonnollisempaa ja hauskempaa.

Usein ehdotankin esimerkiksi toimitusjohtajalle tai muulle johtajalle, joka tulee alkuun pitämään puhetta, että voisiko tilaisuudesta tehdä vuorovaikutteisemman.

Sen sijaan, että johtaja lukisi puheensa paperilapusta, voimme yhdessä valmistella hyviä kysymyksiä. Kyselen sitten nämä kysymykset häneltä rennossa hengessä, ja hän vastailee.

Näin saamme aikaan vuorovaikutustilanteen, joka on huomattavasti kiinnostavampi ja elävämpi kuin perinteinen puhe.

Jos tilaisuudessa on paljon puheita, tämä lähestymistapa tuo vaihtelua ja dynamiikkaa ohjelmaan. Jos tiedämme, että jotkut puheet luetaan joka tapauksessa paperista, on mukavaa tuoda vuorovaikutteisuutta niihin puheisiin, joissa se on mahdollista.

Vuorovaikutteinen lähestymistapa auttaa myös sitouttamaan yleisön paremmin ja luo rennon ilmapiirin heti tilaisuuden alussa. Tämä tekee tilaisuudesta kiinnostavamman ja mieleenpainuvamman kaikille osallistujille. Tällainen osallistava ja vuorovaikutteinen tyyli onkin yksi suosikkitapani juontaa tilaisuuksia ja varmistaa, että tapahtuma sujuu sujuvasti ja viihtyisästi.

Miten juontaa tapahtuma saumattomasti?

Yleinen virhe juontajalle on tehdä liian monta keskeytystä juhlan kulussa.

Keskeytyksillä tarkoitan tilanteita, joissa juontaja ottaa tilan haltuun ja kääntää kaikkien huomion lavalle joko ilmoittaakseen jotain tai esitelläkseen seuraavan ohjelmanumeron. Jatkuvat keskeytykset voivat olla raskaita yleisölle, sillä ne katkaisevat seurustelun, ruokailun tai muun toiminnan.

Keskeyttäminen tyylikkäästi voi olla haastavaa juontajalle, sillä kaikkien huomion saaminen ei aina ole helppoa ja vaatii ammattitaitoa.

Juontajana osallistun tapahtuman järjestämiseen suunnittelemalla yhdessä järjestäjien kanssa etukäteen juonnot ja suosittelen usein, että keskeytyksiä ei olisi liian monta.

On parempi yhdistellä ohjelmanumeroita siten, että ne muodostavat sujuvan kokonaisuuden. Esimerkiksi tilaisuuden alkuun voidaan sisällyttää puheita ja ohjelmanumeroita yhteen, jolloin yleisö voi keskittyä niihin kerralla.

Tämän jälkeen voidaan antaa vieraille aikaa ruokailuun ja seurusteluun ilman keskeytyksiä.

Ammattimainen juontaja tapahtumaan osallistuu etukäteen suunnitteluun, mutta osaa myös lukea tilannetta lennosta ja sovittaa ohjelman kulun siten, että se palvelee sekä tilaisuuden tavoitteita että vieraiden viihtyvyyttä.

Miten juontaja auttaa rytmittämään tilaisuutta?

Ammattitaitoinen juontaja pystyy pitämään aikataulun hallinnassa ja varmistamaan, että tilaisuus etenee sujuvasti.

Juontajana seuraan tilaisuuden kulkua, on yhteydessä cateringin, puhujien ja esiintyjien kanssa ja varmistan, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Ammattilaisena tiedän, että suurin syy aikatauluongelmiin on usein catering, ja pystyn ennakoimaan tätä juhlien aikana.

Kun toimin juontajana, haluan olla tilanteen tasalla, sillä pidän tätä tärkeänä osana rooliani. Juontajana pystyn reagoimaan aikataulujen muutoksiin luontevasti ja saamaan tilaisuuden rullaamaan niin, että vieraat eivät huomaa muutoksia.

Juontajan palkkaamisen selkeä etu tapahtuman järjestäjille on se, että he voivat keskittyä nauttimaan ja seurustelemaan juhlissa, jättäen käytännön asiat ja aikataulun hallinnan juontajalle.

Juontajana pidän tärkeänä taitona kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Live-tapahtumissa sattuu ja tapahtuu AINA kaikenlaista ja vaikka minulla onkin selkeä ennakkosuunnitelma tapahtumaa varten, olen aina valmis joustamaan lennossa.

Yksi suurimmista eduista palkata ammattitaitoinen juontaja tapahtumaan on se, että varmistat sillä tapahtuman sujuvan kulun, vaikka kulisseissa jokin menisikin pieleen.

Mulla on esimerkiksi usein sopiva taikatemppu valmiina takataskussa, jos puhuja ei saavukaan paikalle.

Taikovan juontajan niksit

Yleensä juontajana aloitan tilaisuuden juonnon vuorovaikutteisella tempulla, joka rentouttaa tunnelmaa ja aktivoi yleisöä. Osallistavan taikuuden yhdistäminen juontoon takaa että tilaisuus tempaa osallistujat mukaan heti tilaisuuden ensimetreiltä.

Kun valmistaudumme yhdessä tilaisuutta varten, saatte käyttöönne yli 10 vuoden ammattitaidon ja kokemukseni yritystapahtumien parissa. Juontopalaverissa tarjoan asiantuntevan näkemykseni siitä, miten tapahtumanne kannattaa rakentaa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Matkani varrella olen omaksunut runsaasti erilaisia kikkoja ja keinoja, joita hyödyntämällä voimme yhdessä elävöittää tilaisuuttanne ja tehdä siitä unohtumattoman kokemuksen kaikille osallistujille.

Lue tästä miten taikuus ja juonnot yhdistyivät luontevasti Enston juhlissa 

It was a pleasure to work with you! You really took our event up a notch.

We got so much great feedback about you from the attendees.

Asiantunteva ja huolellinen juontaja asiatilaisuuksiin

Olen koulutukseltani lääketieteellisen bioteknologian maisteri Tampereen yliopistosta. Olen jättänyt akateemisen maailman taakseni, mutta minussa asuu edelleen tiedenörtti. Olenkin erityisen innoissani päästessäni juontamaan asiantuntijatapahtumia, sillä olen vilpittömän utelias syventymään eri toimialojen saloihin. Olen juontanut mm. terveyden ja teollisuuden alan kotimaisia ja kansainvälisiä tapahtumia sekä haastatellut näissä tapahtumissa alan asiantuntijoita. 

Lue miten juonsin ja toimin moderaattorina Hoiva & Terveys Arena -tapahtumassa

Teen erittäin mielelläni myös haastatteluita, sillä ne luovat hyvin erilaista vuorovaikutusta yleisön ja esiintyjän välille kuin pelkkä ulkoa opeteltu puhe. Mietin tarkasti etukäteen kysymykset, jotta haastattelusta saadaan tehtyä kiinnostava tapahtuma, joka pitää yleisön otteessaan alusta loppuun. Luonteva ja vuorovaikutteinen haastattelu voi olla toimitusjohtajan puhetta parempi vaihtoehto monissa tilaisuuksissa ja juhlissa.

Olit äärimmäisen ammattitaitoinen, positiivinen ja innostava juontaja tapahtumaan. Tässä yhteydessä voisikin hyvin käyttää lausahdusta “maaginen yhdistelmä!”

Soita nyt!

Asun Tampereella, mutta keikkailen ympäri Suomen.